sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Evakot

Ollaan oltu koirien kanssa evakossa muiden nurkissa ja vähän lataamassa akkuja keväässä. Mökillä riittää vielä puuhaa, mutta parempaan päin mennään joka vierailulla.







tiistai 14. toukokuuta 2013

Kesä yllätti suomalaiset

Tai ainakin minut. Mihin se kevät jäi? Sain juuri vasta pyörän alle, puikoilla on vielä villalankaa, parveke alkutekijöissään ja kesämökkinikin siinä kunnossa, että menee hetki ennen kuin siellä mitään öitä vietetään. Apua, paniikki, kiire. Tietokoneen hajoamisen takia uudet kuvat puuttuvat. Kuvausinspiraatiota syö myös koirahuolet. Mokomat otukset ovat päättäneet etteivät sopeudu yksinoloon uudessa kodissa ja tuntuu että kaikki keinot on jo käytössä. Milläs selität naapureille, että tähän auttaa vain aika.



lauantai 4. toukokuuta 2013

Kotiutumista

Pari viikkoa eloa kerrostalossa takana. Vähän semmoinen "kuka ei kuulu joukkoon" olo. Olen ehkä liian maalainen tähän ympäristöön ja muutto ottaa koville, vaikka muutimme oikeastaan vain alle viisi kilometriä. Koirat reagoivat muuttoon huonosti ja edessä on elämäni vaikein koulutushaaste. Viimeistään jatkuva kuumuus ja tavaroidemme mukana tullut kosteuden haju paljasti, miten pellossa sitä on viimeiset seitsemän vuotta asuttu. Miten ihmiset voivat asua näin lämpimässä? Heh, happi loppuu ja vaikea hengittää kun ei nurkista vedä. Tavarapaljous löytää ehkä hiljalleen omat paikkansa, ehkä mekin. Pidän uudesta asunnosta, valosta ja lisätilasta, mutta Kummitustalon pihaa ja tuttuja lenkkipolkuja on heti sietämätön ikävä. Suurkiitos vielä kaikille kantajille ja pakkaajille. Nyt Kööpenhaminassa levätyn miniloman jälkeen nokka kohti uutta.